Ihanko oikeasti äänestäisit vielä Sauli Niinistöä?

Sauli Niinistö vetäisi uutisen että olisi ryhtymässä isäksi. Hyvä niin sillä noin vanhana isällisyys on vastuullinen ja vaativa työ. Käyttäkääs nyt järkeä sillä Niinistö on jo vanhus joka ei enää uudistu.

Niinistön "vauvauutinen" oli ajoitettu tähän kriittisempään aikaan jolloin vedota äänestäjien tunteisiin, mutta ajatelkaas kuitenkin lisäksi 70 vuotias alkoholilla ja tupakalla siittiönsä saastuttanut vanhus sekä 40 vuotias naisellisesti ylikierroksilla käyvä synnyttäjä 100% riskiryhmässä. Johan lakikin pitäisi säätää kieltämään tuollaiset järjettömät synnytykset. Tuloksena vähintään 91% sairastunut lapsi.

Missä syntyvän lapsen etu? Niinistöllä onkin siis vastuu ja velvollisuus huolehtia pienokaisestaan ja näin ollen on siis tärkeää että hän jättää presidentin tehtävät ja keskittyy syntyvään pienokaiseensa. Suomalainen käytä siis järkeä ja älä äänestä enää Niinistöä 2018 vaaleissa.

Sauli Niinistön velvollisuus on kasvattaa syntyvä lapsensa ja se sellainen tapaus huomioon ottaen jälkiseurauksin on iso urakka joka nielee jokaisen miehen täysipainoisen ajan.

Siksi onkin siis tärkeätä että hän jättää presidentin tehtävät sellaiselle joka ne osaa hoitaa. Sauli Niinistö ei osaa hoitaa presidentin tehtäviä. Sen hän on itsekin todistanut 5.5 vuoden aikana

Niinistö on todistanut itsekin nyt viiden vuoden aikana ettei osaa hoitaa presidentin tehtäviä päinvastoin hän ainoastaan vahingoittaa presidentin instituutiota. Tiesittekö muuten että Niinistö on salannut rankan rötöslistansa nyt se on esillä tässä:

Presidentti Sauli Niinistöllä on takanaan salattu rikoshistoria, johon kuuluu mm. lukuisia kavalluksia.
1.) Sauli Niinistöä ei aikanaan mm. käräytetty vaikka hän sotki jalkapalloliiton talouden ja velkoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: törkeä kavallus, syyteoikeus voimassa

2.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki eduskunnan remontin budjetin ja rahoitukseen tuli hämärähommia.
syyteoikeus: törkeä kavallus, syyteoikeus voimassa

3.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se teki EU- valtionpetoksen rikoksen joka ei vanhene koskaan
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

4.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki oman vaalikampanjansa talouden ja rahoitukseen tuli ja jäi hämärähommia.
syyteoikeus: kavallus, syyteoikeus vanhentunut

5.) Niinistöä ei käräytetty vaikka se sortui haureuteen kummityttönsä Jenni Haukion kanssa jo silloin kun oli vielä naimisissa Marja-Leenan kanssa. Niinistö ei pyytänyt edes anteeksi vaikka pisti tanssiksi ja juhlan samantien kun oma äitinsä menehtyi. Ihmiset ovat Niinistölle pelkkää materiaa.
Haukio on Niinistölle pelkkä escort- nainen esittelytilaisuuksiin, sekä suojakilpi tasapainottamaan Niinistön rosvon sekä psykopaatin mainetta.

Haukiolle puolestaan Niinistö merkitsee vain rahaa ja mainosta. Mistään kristilliset arvot täyttävästä terveestä ja kunniallisesta avioliitosta ei tässä tapauksessa ole kysymys.
syyteoikeus: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, syyteoikeus vanhentunut
(rikos oli tapahtumien aikoina eri rikosnimikkeillä, kyseinen laki päivitettiin uuteen muotoon vasta 1992)

6.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki Suomen puolueettomuuden vieraalla isäntämaasopimuksella ja pistäen pystyyn sotaharjoitukset, aikeisiimme Venäjää vastaan tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

7.) Niinistöä ei käräytetty vaikka se liitti Suomen ilmavoimat vieraan maan ilmatilan puolustajaksi ja vailla toimivaltuuksia, sotkien Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

8.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se pyysi tänne salaa vieraan maan ilmavoimat, maavoimat, merivoimat harjoittelemaan Suomeen Venäjän vastaista sotaa ja vaikka toimivaltuuksiin, aikeisiin, Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

9.) Isäntämaasopimus (MOU) on puhtaasti Sauli Niinistön käsialaa, lierona Niinistö kuitenkin ohjeisti Lindbergin allekirjoittaa paperi ja teki tästä sopimuksen syntipukin luikerren itse vastuusta. syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

10.) Sauli Niinistön henkisestä epävakaudesta ja miksi hän ei enää psyykeeltä voi jatkaa presidenttinä voi lukea tästä osoitteesta.

Sauli Niinistölle ihmiset ovat materiaa. Jokainen varmasti muistaa Niinistön ensimmäisen vaimon kohtalon, jos ei muista niin sen voi lukea tästä osoitteesta

 kuin myös sen kuinka hän riekkui tanssien ja pisti juhlaksi samana päivänä kun sai tietää äitinsä kuolemasta. Niinistölle ihmiset ovat materiaa.

Syytekohta tässä tapauksessa kohta 10) saattaisi olla lapsen heitteillejättö, mikä olisi seuraus siitä jos hänet valittaisiin vielä vahingossa toiselle kaudelle. Lapsen heitteillejättö on rikos mikä vanhenee viidessä vuodessa. Nimittäin jos Niinistö vahingossa vielä valittaisiin uudestaan presidentiksi hän joutuisi laiminlyömään tehtävän vaativuuden johdosta jälleen kerran ihmisen, tällä kertaa oman lapsensa.

Ihmisen lapsi ei ole läski Lennu koira vaan lapsi on ihminen joka tarvitsee isäänsä 24/7.

Sauli Niinistö on laiminlyönyt niin monta tuhatta ihmistä elämänsä aikana että olisi jo vihdoin aika että hän osoittaisi ihmisyyttä edes omalle pienelle lapselle keskittyen ainoastaan tähän asiaan.


SUOMALAINEN ÄLÄ ÄÄNESTÄ ENÄÄ SAULI NIINISTÖÄ 2018 VAALEISSA!!!
NIINISTÖ ON RYHTYMÄSSÄ VIELÄ VANHANA ISÄKSI JA SIKSI ON TÄRKEÄÄ JA TÄRKEIN VELVOLLISUUS HÄNELLE ETTÄ HÄN KESKITTYY SYNTYVÄÄN PIENOKAISEENSA JA JÄTTÄÄ PRESIDENTIN TEHTÄVÄT SELLAISELLE JOKA NE OSAA HOITAA. SAULI NIINISTÖ ON LAIMINLYÖNYT NIIN MONTA TUHATTA SUOMALAISTA ETTÄ HÄNEN OLISI JO AIKA VIHDOIN OSOITTAA IHMISYYTTÄÄN EDES OMALLE SYNTYVÄLLE LAPSELLE. LUE NIINISTÖN KUPRUISTA LISÄÄ TÄSTÄ LINKISTÄ 

Suositut tekstit